maanantai 3. helmikuuta 2014

Luku 10 • Tatzena


Po astui Kratuksen perässä ahtaaseen taloon. Se oli täynnä kaikenlaisia esineitä: pöytien ja hyllyjen reunat tutisivat puisista, pinotuista käyttötavaroista ja hirsikatosta roikkui ketjuja simpukoista, meripihkasta ja helmistä.
"Suo anteeksi tämä sotku", Kratus sanoi viittoillessaan Pon mukanaan kapeille portaille. "Säilytämme kaikkia kauppatavaroita täällä, sillä emme ole saaneet vielä ostettua erillistä varastotilaa". Mies hymyili hieman pahoittelevasti ja kapusi Pon edellä yläkertaan.

Yläkerta oli hieman tilavampi kuin alakerta oli ollut. Tämäkin huone oli täynnä tavaraa, mutta ne oli siistimmin esillä. Kirjapinoja notkuvat hyllyt täyttivät miltei kaikki seinustat. Lyhyt ja pyöreä nainen oli ripustamassa märkiä vaatteita kujalle antavasta ikkunasta roikkuvalle pyykkinarulle. Nianen hymyili Polle iloisesti.
"Pyykit on pakko aina ripustaa kujille, sillä rikkaammat perheet varaavat aina kuivauspaikat rannasta pyykkilaiturista. Et taida olla täältäpäin?" nainen sanoi yhteen hengenvetoon saaden miltei Ponkin hengästymään.
"En, rouva. Tulen pohjoisesta", Po sanoi toistaen saman valheen.
"Äläs rouvittele, minähän vallan punastun. Sano vain Marthaksi niin kuin kaikki muutkin. Istukaas alas, tuon teille tuopilliset. Juothan sinäkin...?" nainen puhui taas hengästyttävää tahtia ja katsoi nimeä odottaen Pota.
"Tristan. Ja kyllä kiitos", Po sanoi hieman takellellen.
"Tristan, vai niin. Tuon siman tuossa tuokiossa", Martha kujersi ja katosi tuulispäänä alakertaan.

"On se meidän Martha aika pakkaus", Kratus hymyili tummentuneet hampaat näkyen. Mies johdatti Pon pienen pöydän ääreen ja ojensi tälle jakkaran. Po istahti pyöreän pöydän ääreen Kratuksen raivatessa tilaa pöytään.

"Vai ryövärinaisen perässä sitä ollaan", Kratus sanoi päästyään itsekin istumaan. Naurunrypyt miehen silmäkulmissa pysyivät hymyn kadottuakin.
"Olen kiitollinen kaikesta tiedosta, mitä vain voitte antaa", Po sanoi.
"Olet tullut oikeaan paikkaan, poikaseni", Kratus sanoi virnistäen. "Katsos, tämä ryövärinainen oli veljeni pojan tuttu. Teiniromanssia taisi olla, näes", Kratus iski silmää. Po hymähti ilottomasti odottaen jatkoa.

"No, Tatzena, ryövärinainen siis, on alunperin täältä Merenverrosta kotoisin. Viidentoista kesäisenä meidän Tat alkoi kuitenkin liikkua kummissa porukoissa. Entisiä merirosvoja ja kyläverisiä metsästäjiä, katsos. J alkoi sitten meidän välit viilentyä, kun mainitsin kerran veljenpojan ja Tatzenan täällä käydessä, että voisi Tat vähän tarkemmin valita ystäviään. No tästähän veti likka herneen nenään", Kratus kertoi.

Martha kipsutteli portaat ylös kolme simatuoppia mukanaan. Hymyillen hän laski tuopit miehien eteen ja istui itse ikkunalaudalle siemaisten omasta simakupistaan.
"Oli se Tatzena aikamoinen tyttö, kipakka kuin mikä", Martha sanoi katsellen silmiään siristellen ikkunasta ulos.

"Mihin hän sitten lähti?" Po kysyi.
"Samaa mekin mietimme", sanoi Kratus synkistyen. "Yhtenä yönä Tatzena oli karannut vanhemmiltaan. Kenelläkään ei ollut aavistustakaan, mihin Tatzena olisi voinut mennä. Sen kummallisen porukan mukaan tyttö varmasti lähti, mutta mihin, sitä ei tiennyt kukaan".

Pon into laantui hieman. Vaikutti siltä, ettei tämä pariskunta tiennytkään, missä Tatzena sijaitsi.
"Et suinkaan ole ainut, joka on tullut Tatzenan perään meiltä kyselemään. Heille emme osanneet sanoa, missä tyttö lienee", Krats sanoi siemaisten tuopistaan. Pokin joi kuppinsa tyhjäksi ja huokaisi. Tämä vierailu taisi olla tässä, hän tuumi ja oli nousemassa seisomaan.

"Mutta silloin emme olleet saaneet tätä", Kratus sanoi yllättäen vetäessään pöydältä kirjan välistä ohuen pergamentin. Hän naulitsi katseensa Pohon antaessaan lappusen tälle.

"Mitä tämä on olevinaan", Po kysyi ymmällään. Pergamentissa oli vain numeroita ja Polle outoja sanoja. "Tämä, poikaseni, on viimeviikkoinen kauppakirja. Tilasin pronssia ja rautaisia esineitä erityisen halvalla!" Kratus sanoi hymyillen ja nappasi lapun Pon sormista.
Pon naama venähti. Yrittikö mies pitää häntä pilkkanaan?
"Minä en tee tuolla tiedolla mitään", Po sanoi kylmästi ja nousi seisomaan.

"Äläs hätäile. Tiedän, etteivät luvut kiinnosta sinua. Mutta tämä saattaisi kiinnostaakin", Kratus sanoi ja osoitti peramentillä näkyvää koukeroista merkkiä. "Se on Tatzenan puumerkki, hän on allekirjoittanut tilauksen puumerkillään!"
"Oletko varma?" Po tiukkasi tuijotaen välillä puumerkkiä ja välillä Kratuksen kasvoja. "Täysin varma. Tatzena on omin kätösin raapustanut tuon puumerkin, ja vain pari viikkoa sitten".
"Mistä tilaus tuli?" Po kysyi kiihtyneenä. Riemu hiipi hänen sisälleen hitaasti, kuin peläten pois ajamista.
"Pronssikiveltä", sanoi Martha ikkunalaudalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti