Luku 13 • Epäonnea

Po hätkähti terävän puukon painuessa hänen kurkulleen. Nuorukainen nielaisi.

"Tulkaa vain. Poju on ansassa", kuului naisen ääni Pon takaa. Toivo leimahti Pon rinnassa. Olisiko hän voinut löytää Tatzenan näin helposti? Naisella oli kuitenkin puukko Pon kurkulla, joten tilanne ei selvästikään ollut paras mahdollinen.

Aamu alkoi jo pikkuhiljaa sarastaa, kun pieni miesjoukkio tuli metsästä esiin. Miehiä oli neljä, kaksi heistä oli suuria ja raamikkaita, kolmas lyhyt mutta tanakka ja viimeisin pitkä ja hujoppi.

"Rob, otapa tuo miekka", nainen käski honteloa hujoppia, joka katsoi ivallisesti Pota tummien kulmiensa alta. Rob harppoi Pon eteen ja nappasi maasta huotrassaan olevan miekan.
"Nouse pystyyn, poju", nainen sylkäisi ivallisesti ja kiskaisi Pon hiuksista ylös. Po kiristeli hampaitaan ollakseen sihahtamatta.

Nainen oli lyhyt ja muodokas. Hänellä oli aamuauringossa leiskuvat, aivan lyhyeksi kynityt pörröiset punaiset hiukset ja pisamia pyöreän nenän pielissä. Hän oli pukeutunut kevyeen nahka- ja turkishaarniskaan, joka oli kulunut mutta kestävän näköinen.

Nainen tuijotti Pota. "Mitäs töllistelet", hän kivahti ja mulkaisi nuorukaista vihreänruskeilla silmillään, jotka kimmelsivät uhkaavasti aamuauringon ensisäteissä.
"Stelle? Saattaisit haluta nähdä tämän miekan", toinen korstoista huikkasi naiselle Pon takaa. Nainen mulkaisi Pota vielä kerran ja veti hänet kauluksesta mukanaan miesnelikon luo.

Pitkänhuiskea mies, Rob loi Pohon ivallisen katseen nenänvarttaan pitkin, kun ojensi Pon miekan Stellelle. Nainen tutki miekkaa kulmat kurtussa, eikä kiinnittänyt Pohon mitään huomiota. Miehet kuitenkin tuijottivat Pota tiukasti, joten Po hautasi vastahakoisesti pakoajatuksensa. Hermostuneena hän liikautteli jalkojaan. Pitkäpartainen, vaalea mies pääsi kurkustaan murahtavan äänen ja Po seisahtui aloilleen. Vaalea korsto siveli kulmat kurtussa letitettyjä viiksiään siirtäessään katseensa takaisin Pon miekkaan.

"En voisi koskaan erehtyä tästä valmistustavasta", Stelle sanoi ja nosti miekkaa aamun hailakkaan valoon. "Mistä olet tämän saanut, poika?"
"Minä..." Po nuolaisi huuliaan. Jos tämä joukko tuntisi Soleiran isän, jolle miekka oli kuulunut, kannattaisikohan hänen kertoa tuntevansa Soleiran?

"Minä löysit sen", Po sanoi tehden päätöksensä nopeasti. Hän oli sekoittanut Soleiran elämää jo aivan tarpeeksi.
"Ai ihan löysit vai?" Stelle naurahti ironisesti. Miesjoukko säesti häntä matalalla hohotuksella. Tämä nainen on ilmeisesti heidän johtajansa, Po mietti.
"Tiedätkös, en oikein usko tuota", Stelle hymyili maireasti kulmat kuitenkin ivallisesti alaspäin osoittaen. "Riisuunnu", Stelle käski kovalla äänellä ja antoi miekan takaisin Robille, joka sujautti sen ruskettunein käsin takaisin huotraan.

"Mitä?" Po äännähti älistyneenä. Stelle huokaisi ja pyöräytti silmiään dramaattisesti.
"Luuletko, että annan sinun kuljeksia kaikki nuo puukot survottuna rääsyihisi?" Stelle kiskaisi puukon Pon saappaanvarresta. "Ehei".

Po mulkaisi naista ja avasi nuttunsa nyörit. Hän tipautti paitansa maahan vöineen, rahapussuikoineen ja puukkoineen. Housuihin kätketyn puukon Po vetäisi happamasti esille ja tipautti maahan Stellen eteen. Nainen näytti huvittuneelta.

"No, mikä mättää? Tarvitsetko apua?" Stelle kysyi hunajaisesti ja tuli Pon eteen tarttuen tämän housunnyöreihin. Po läpsäisi tuohtuneena hänen kätensä pois. Stelleltä pääsi heleä nauru, mutta hän peruutti taaemmas katsoen Pota ilkeän odottavasti. Po huokaisi mielessään.

Lopulta Po oli vailla rihman kiertämää, Hän kivetti kasvonsa tyyneksi naamioksi, kun Stellen pistävä katse vaelsi Pon hoikalla keholla.
"Erikoinen tatuointi" Stelle mutisi ja tuli likemmäs. Hän siveli Pon vasemmassa olkavarressa komeilevaa tummansinistä tatuointia. Tatuointi muodostui pystyviivasta, jonka päällä tasapainotteli kuunsirppi vaakatasossa, kärjet osoittaen alas sormiin. Po värähti naisen tunkeilevaa kosketusta.

"Mistäpäin tulet?" Stelle kysyi astuen taaksepäin. Hän piti katseensa tiukasti Possa ja muutti ääntään tiukemmaksi.
"Pohjoisesta", Po toisti jo tutuksi käyneen valheen. Hän piti kasvonsa tyynenä, vaikka hänen mielensä oli sekaisin. Tuhannet kysymykset risteilivät Pon pässä vastauksia saamatta. Mitä nainen Posta halusi?

"Älä valehtele", Stelle naurahti. Hän katseli vielä hetken viekkaasti Pon vartaloa, joka heijasti aamuauringon säteitä. Lopulta nainen heitti Polle hänen paitansa. Miehet olivat jättäneet vyön paikoilleen, mutta kaikki siinä roikkunut oli viety. Po huomasi pukeutuessaan, että lyhyt ja tanakka olkitukkainen mies tutki hänen rahapussukkaansa. 

"Mikä tämä on?" Stelle tivasi Polta. Hän roikotti pienessä kädessään Tatzenan puumerkkiriipusta. 

 Kysymys sai Pon mietteliääksi. Tatzenan mainitseminen ei vakuttanut järkevältä vastaukselta. Po päätti ottaa selvää, mitä Stellellä oli mielessä, ennen kuin kertoisi mitään.

"Se on vain onnenkalu", Po sanoi ja nyöritti housujensa narut. Stelle tutki korua vielä hetken otsa rypyssä, mutta heitti sen lopulta takaisin Polle. Nuorukainen nappasi sen ilmasta ja pujotti sen kaulaansa paidan alle. Stellen ilme oli kummallisen viekas.

"Taidat olla ylpeä työstäsi", Stelle sanoi viitaten maassa makaavaan järkälemäiseen ruumiiseen. Hän tuuppasi maassa makaavaa miestä jalallaan huuli hieman värähtäen. Po tulkitsi sen inhoksi. Ivallinen mielihyvä tulvahti Pon sisuksiin ja hän tukahdutti hymyn. Vaikka Po oli tuntenut Stellen vasta hetken, nainen tuntui vastenmieliseltä. Naisen suun ivallinen kaari pysyi aina paikoillaan, eikä Po uskonut Stellen omaavan hitustakaan kunniallisuutta. Kaikki mikä tuotti Stellelle harmia, oli Pon ilo.

 Stelle asteli miesten luo ja vaihtoi heidän kanssaan muutamia hiljaisia sanoja. Po ei saanut muminasta mitään selvää, mutta arvasi, että he puhuivat hänen kohtalostaan. Stelle näytti vihaiselta tullessaan takaisin Pon eteen.

"Olemme päättäneet ottaa sinut mukaamme", Stelle sanoi katsoen Pota vastenmielisesti.

"Miksi?" Po esitti viimein mielessään päälimmäisenä pitäytyneen kysymyksen. 

"Koska minä haluan niin", nainen kivahti, vaikka olisi selvästi halunnut seivästää Pon siihen paikkaan.

"Olet tästälähtien vanki. Et puhu, ellei sinua puhutella ja teet mitä käskemme. Onko selvä?" Stelle mulkaisi Pota ottaessaan lyhyeltä mieheltä Pon rahapussin. Pussukka katosi naisen paidan sisuksiin. 

Kulmiaan kurtistaen Po tarkasteli hänet vanginnutta joukkoa. Hän ei olllut saanut vastauksia kysymyksiinsä, mutta ehkä niiden aika vielä tulisi. Taistelemalla Po ei pääsisi pakoon, sen hän tiesi, joten hän alistui sidottavaksi ranteista. 

"Lähdetään. Matka Pronssikivelle tulee olemaan pitkä", Stelle sanoi miesten kerätessä ruumiilta viimeisetkin käyttötavarat. 

"Pronssikivelle?" Po ei voinut estää pientä kipinää syttymästä sisällään. Hän oli silti menossa oikeaan suuntaan. Minun vain täytyy päästä eroon näistä ryöväreistä, Po ajatteli kätkiessään hymynsä.